Siirry suoraan sisältöön
01

Uutiset / Blogi

Ajatuksia, mietelmiä ja uutisia henkilökehittämisen maailmasta.

Oppimisen johtamisen 6 tärkeää kyvykkyyttä 2023

Osallistuin eilen TYÖ2030-ohjelman johtajuusverkoston järjestämään oppimisen johtamista käsitelleeseen seminaariin. Tunsin jo aamulla herätessäni innostuksen kipinöiden hiljalleen hiipivän alitajunnastani tietoiseen ajatteluun.

02

Miten varmistamme tuloksellisen kehittämisen.

Kaikki yhteistyöprojektimme perustuvat asiakkaittemme yksilöllisiin tarpeisiin ja organisaatioiden tavoitteisiin.
Asiakkaan ääni

Asiakasymmärrys ratkaisee. Tutkimme ja selvitämme perusteellisesti asiakkaidemme toiveet, tarpeet ja tavoitteet.

Henkilöstön ääni

Henkilöstön luovuus hyötykäyttöön. Onnistuneen kehitystyön avain on työntekijöiden aito osallistaminen.

Ammattiylpeys

Ammattiylpeys kilpailuetuna. Arvostamalla arjen asiantuntijaa syntyy huippuluokan asiakaskokemuksia.

Uudistumiskyky

Uudistumiskyky ja jatkuva parantaminen. Käytämme Lean-johtamisen parhaita, toimiviksi testattuja työkaluja valmennuksissa ja konsultointiprojekteissa.

03

Verkostokumppanit

Kokeneita huippuasiantuntijoita ja inspiroivia kouluttajia.

Kevan työkykyjohtamisen kumppanit

Olemme kolmen asiantuntijan tiiminä Kevan työkykyjohtamisen kumppaneita kesäkuusta 2021 alkaen.

  • Jalmari Eklund on esihenkilöiden ja koko henkilöstön valmentaja työhyvinvointia työtä kehittämällä periaatteella. 
  • Ossi Aura on henkilöstötuottavuuden ja johtamisen tutkija ja kehittäjä.
  • Annemaija Summanen on puolestaan työuupumuksen ennaltaehkäisyn asiantuntija.

 

Katso lisää: https://www.ossiaura.com/keva.html

jouni ortju
Jouni Ortju

Laatukoulutus Jouni Ortju Ky

peter kanerva
Peter Kanerva

Lean Learning Center

Parkkila Jaana
Jaana Parkkila

MIF Management Institute of Finland

Jukka_Suvitie
Jukka Suvitie

Pellervo Johtamiskoulu

500+

Koulutettua yritystä tai organisaatiota

12 000+

Koulutettua tai valmennettua henkilöä

1 000+

Positiivista kirjallista osallistujapalautetta

1 500+

Löydettyä henkilöstölähtöistä kehittämisideaa

04

Suosituimmat kehittämispalvelumme

Kaikki kehittämispalvelumme toteuttavat lean -ajatusta.
1

Asiantuntijasta asiakkaantuntijaksi

Henkilöstökokemus
· ihmiset osana ratkaisua
· arvostamisella asiakaslaatua
· ammattiylpeyden merkitys ja kasvuvoima

2

Työhyvinvointia työtä kehittämällä

Arjen kehittäminen
· arjen onnistuminen ja innostumisen arvo
· ongelmanratkaisutaidot
· tuumasta toimeen

3

Lean-kulttuuri menestymisen lähteenä

Hyvästä parhaaksi
· yhteiskehittäminen
· jatkuvan oppimisen malli
· parhaat esimerkit ja käytännöt

3
blog-1
4

Asiakas ytimessä!

Palvelukulttuurin korkeanpaikanleiri.

Asiakaskokemus
· mitä, miten ja miksi
· kilpailuetu arjessa
· voittava asiakaskokemusmalli

jalmari asiakaskokemus
5

Hukkatutka - turhan työn tunnustamisen työkalu

Teettekö turhaa työtä?
Tunnistatteko turhan työn? 

Vuosien muuttumattomat työrutiinit kätkevät sisälleen runsaasti tuottamatonta työtä.

Kysy lisää valmennus ja koulutuspalveluista tästä

05

Referenssit.

Yli 90% uusista asiakkaistamme tulevat suositusten perusteella.

Kehittämishaaste:

Nivos Oy on energia-alan edelläkävijä, jonka tavoitteena on palvella niin yksityis- kuin yritysasiakkaita henkilökohtaisella palveluotteella. Nivos Oy halusi parantaa jo entisestään vahvaa palvelukulttuuria ja rakentaa asiakaskokemuksesta kilpailuedun. Erinomaisen asiakaspalvelun lisäksi Nivos Oy halusi osallistaa koko henkilöstön toiminnan kehittämiseen ja toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Lisäksi haluttiin tukea organisaatiomuutoksessa uusien tiimien yhteistyökykyä.

Ratkaisu:

Valmennusohjelma rakennettiin lean-johtamiskultuurin pohjalta. Johtoryhmän tahtotila kirkastettiin ”uudistumiskyvyn johtamisen” -työpajassa. Esimiehet valmennettiin ”työhyvinvointia työtä kehittämällä” -konseptilla johtamaan tiimien jatkuvan parantamisen työskentelyä. Koko henkilöstö valmennettiin lean-ajattelun filosofiaan, yhteiskehittämisen kulttuuriin ja hukan metsästämisen saloihin. Valmennusohjelma jatkuu edelleen.

Tulokset: 

Johtoryhmä sai valmennuksesta selkeät askelmerkit jatkuvan parantamisen johtamiseen käytännön arjessa. Esimiehet saivat toimivia työkaluja, käytännön vinkkejä ja uusia ideoita heti kokeiltaviksi. Henkilökunta on päässyt ideoimaan, osallistumaan ja kehittämään omaa työtä osana jokapäivästä arkea. Nivos Oy:llä on otettu käyttöön kahden työn malli, jossa jokainen työntekijä kehittää aktiivisesti omaa osaamistaan.

https://www.nivos.fi/

Kehittämishaaste:

Porvoon kaupungin kuntatekniikka halusi kehittää toimintaa lean -filosofiaan pohjautuvan johtamiskulttuurin avulla. Haasteena oli jatkuvasti kasvavan työmäärän aiheuttama työn kuormittavuuden kasvu, työtehtävien monipuolistuminen ja sitä kautta kasvanut uuden oppimisen tarve. Kuntatekniikan johto halusi varmistaa, että asiakaspalvelun laatu ja henkilöstön monipuolinen osaaminen pysyvät jatkossakin hyvällä tasolla. Lisäksi lähiaikoina tapahtuva henkilöstön eläköityminen lisäsi tarvetta parhaiden käytäntöjen ja kertyneen kokemuksen tunnistamiseen ja hyödyntämiseen koko organisaatiossa.

Ratkaisu:

Kehittämisen tavoitteiksi valikoitui jatkuvan oppimisen käynnistäminen koko henkilöstön voimin. Kaikki henkilöstöryhmät valmennettiin yhteiskehittämiseen (Kaitzen) ja asiakasarvo -pohjaiseen asiakaskokemuksen havainnointiin (Genba). Esimiehet valmennettiin johtamaan yhteiskehittämistä osana jokapäiväistä työtä ja varustettiin lean -johtamisen käytännön työkaluilla. Lisäksi koko työyhteisö valmennettiin hukkatutka -menetelmän käyttöönottoon, tukien uuden oppimista myös henkilökohtaisella tasolla. Valmennusohjelma jatkuu edelleen.

Tulokset:

Johtoryhmä sai valmennuksesta selkeät askelmerkit jatkuvan parantamisen johtamiseen käytännön arjessa. Esimiehet saivat toimivia työkaluja, käytännön vinkkejä ja uusia ideoita heti kokeiltaviksi. Henkilökunta on päässyt ideoimaan, osallistumaan ja kehittämään omaa työtä osana joka päivästä arkea. Porvoon kaupungin kuntatekniikassa otetaan parhaillaan käyttöön kahden työn mallia, jossa jokainen työntekijä kehittää aktiivisesti omaa osaamistaan.

PORVOON KAUPUNKI, KUNTATEKNIIKKA

https://www.porvoo.fi
06

Miksi humaanikone?

Osallistujapalautteita Humaanikoneen valmennuksista ja konsultoinneista.

Asiakasonnistumiset
”Ihan huippupäivä eilinen. Eli asteikolla 1-5 ehdoton 5. Parasta oli se, ettei tarvinnut katsella koko päivän slaiditykitystä. Paljon jäi ajateltavaa ja sisäistettävää. Varmasti otan käyttöön opittua.”

Jari Heikkilä, Satalean Oy
https://satalean.fi/

Asiakaonnistumiset

”Sain paljon hyviä ja oivallisia vinkkejä yritystoiminnan alkuun laittamisessa. Mieleenpainuva koulutuspäivän kokonaisuus. Lukutoukkana pidin erityisesti kirjavinkeistä sekä siitä ajatuksesta, että ne voivat toimia ”opettajina”.
Kiitos hienosta päivästä!”

Pauliina Mehtälä, Ravintoneuvonta Comet https://www.ravintoneuvontacomet.fi


Esimiesvalmennus

”Kiitos, oli todella ’herättävä’ koulutus. Ideoita, ajatuksia tuli todella paljon ja tapoja olen jo ottanut käytäntöön työssäni.” 

Esimies, ruokapalvelutuotanto


Esimiesvalmennus

Uskomaton taito motivoida ja saada ihmiset pohtimaan asioita syvällisemmin. Jalmarista huokuu ammattimaisuus ja innokkuus omaa työtään kohtaan.”

Esimies, päivittäistavarakauppa


Asiakaspalveluseminaari

”Innostavia ja hauskoja esimerkkitilanteita. Esitys oli todella hyvin tehty ja oli täyttä asiaa alusta loppuun. Kiitos siitä!”

Asiakaspalvelutyöntekijä, apteekkiala

Aloita oma menestystarinasi tästä

Humaanikone menestystekijänä

Klikkaa video auki

07

Humaanikoneen tarina

Työelämä on vahvan murroksen keskellä. Digitalisaatio ja globalisaatio muuttavat merkittävästi tapaa, jolla teemme töitä. 

Asiakkaiden odotukset ja tarpeet muuttuvat no­peammin kuin koskaan ennen. Pysyäkseen asiakkaiden tahdissa organisaatioiden täytyy pystyä uudistumaan aiempaa tiiviimmällä tahdilla.

Mitä tiukempi kilpailutilanne alalla on, sitä tärkeämpää muutoskyky on. Kisasta selviytyvät voittajina ne organisaa­tiot, joilla on paras oppimiskyky. Ketteryys on siis valttia.

Humaanikone auttaa työyhteisöjä kehittymään siten, että palvelukulttuuri ja asiakaskokemus kehittyvät, työhyvinvointi ja työssä jaksa­minen paranee ja työ tuntuu merkitykselliseltä. Samalla liiketoiminnan kannattavuus paranee.

Valmentajaesittely 

08

Ota yhteyttä, pyydä tarjous

Täytä lomake ja otan sinuun pikaisesti kontaktia.
Ota yhteyttä

Soita: 040 5019888
info@humaanikone.fi

Humaanikone Oy

Y-tunnus 2575437-8

Seuraa somessa
Ota yhteyttä

Soita: 040 5019888
info@humaanikone.fi

Humaanikone Oy

Y-tunnus 2575437-8
Peippolankaari 2-4 B 9, 06400 Porvoo

Seuraa somessa